Millaista vedonlyöntiä jalkapalloon liittyy?

Vedonlyönti on ympärivuotista toimintaa

football bettingJalkapallosta voi lyödä vetoa ympäri vuoden. Kun Euroopassa pelattavat suurliigat jäävät kesätauolle, pelataan Mestareiden liigaa yleensä vielä kesäkuussakin. Suomen veikkauliiga on aktiivisimmillaan juurikin kesällä ja myös osa Euroopan mestaruuskisoista pelataan kesällä. Nuorten 20-vuotiaiden Maailmanmestaruuskisat sekä Naisten maailmancup ovat veikkaajien suosiossa. Amerikassa käytävä Copa America tuo jännitystä kotikatsomoiden kautta myös suomalaisille.

Vedonlyönnin historia

Uhkapelejä on harratettu ainakin 40 000 vuotta, vaikka niihin ei olekaan suhtauduttu suopeasti kaikissa kulttuureissa eikä kaikkina ajanjaksoina – paikoitellen ne on jopa kielletty lailla. 40 000 vuotta vanhoista argeologisista kaivauksista on löydetty luusta valmistettuja noppia, joilla on ilmeisesti pelattu jonkinlaista uhkapeliä. Dominoa muistuttanut uhkapeli kehitettiin Kiinassa ja Kreikassa pelattiin uhkapelejä nopilla siitäkin huolimatta, että ne olivat maassa laittomia. Myös Egyptissä on ilmeiseti pelattu nopilla jo ennen ajanlaskumme alkupuolta. Viitteitä uhkapeleistä on löytynyt myös esimerkiksi muinaisesta Intiasta, Roomasta ja Japanista. Tuhoutuneen Pompeijin kaupungin raunioista on löydetty noppia, jotka todistavat, että peleissä myös huijattiin; nopat oli nimittäin painotettu. Gladiaattorinäytöksiin liittyi usein vedonlyöntiä. Viikingit olivat kuuluisia siitä, että he harrastivat runsaasti erilaisia uhkapelejä. Osa viikingeistä menetti vapautensa uhkapelissä häviämisen seurauksena ja joutui palvelemaan pelin voittajaa toimimalla tämän orjana.

1500-luvulla uhkapelit oli kielletty Englannissa lailla, koska sotilaiden ajankäytöstä suuri osa oli alkanut kulua erilaisten uhkapelien parissa, minkä pelättiin pian alkavan näkyä sotilaiden sotilastaitojen heikentymisenä sotilastaitojen harjoitteluun käytetyn ajan vähenemisen myötä.

Pelikortit keksittiin Kiinassa, josta ne kulkeutuivat mamelukkien hallitsemaan valtakuntaan sekä pikkuhiljaa myös Eurooppaan. Nykyiseen muotoonsa ne kehittyivät Ranskassa. Uuden mantereen intiaanit harrastivat myös uhkapelejä sekä ennustamista.

Raha-arvat keksittiin Yhdysvalloissa vapaussodan aikana. Tuolloin raha-arpojen avulla oli tarkoitus rahoittaa armeijaa. Pokeri keksittiin 1700-luvun lopussa. Pokerissa huijaaminen koettiin niin suureksi rikokseksi, että siitä rangaistiin hirttotuomiolla.

Sisällissodan jälkeen Yhdysvalloissa uhkapeleihin suhtautuminen muuttui aikaisempaa negatiivisemmaksi ja osa osavaltioista kielsi ne lailla. Nevadassa tähän ratkaisuun päädyttiin 1900-luvun alkupuolella. 1930-luvulla hevosvedonlyönti kuitenkin sallittiin ja uhkapelejä ei enää kielletty Nevadassa lailla vuodesta 1931 alkaen. Nevadaan syntyikin pikkuhiljaa tunnettu uhkapelikaupunki Las Vegas.